Skip to main content Skip to search

Talouspäällikkö luo turvaa ja selkeyttä arkeen

Raumalainen Kotihoitopalvelu 100 Oy tuo asiakkaidensa arkeen asiantuntevaa ja yksilöllistä kotihoitopalvelua. Keskittyäkseen omaan ydinosaamiseensa yhtiö tarvitsee erilaisia tukitoimintoja. Yksi tärkeä onnistuneen arjen takaava kumppani on Vili Pihlajamäki Taloushallinto Pihlajamäki Oy:stä.

Yhteistyö käynnistyi vuosien 2020-21 vaihteessa. Kotihoitopalvelu 100 Oy:n taloushallinnosta oli aiemmin vastannut iso kansallisen tason yritys, mutta toimitusjohtaja ja yrittäjä Elina Junnila halusi taloudenpitoon ennen kaikkea ketteryyttä ja aktiivisempaa otetta. Paikallisuus oli hyvä lisä.

– Pihlajamäki teki heti alkuun todella ison työn ottaessaan haltuun taloushallintomme. Ohjelma vaihtui ja hän korjasi edellisen toimijan tekemiä virheitä. Meillä oli aiemmin ongelmia palkanlaskennan ja kirjanpidon toteuttamisessa, eikä meillä ollut lukuja, joihin olisimme voineet luottaa. Pihlajamäki tietyllä tapaa pelasti meidät laittaessaan nämä asiat järjestykseen, Junnila kiittelee.

Taloushallinto Pihlajamäki valikoitui kumppaniksi Junnilan kilpailutettua tilintarkastajan suosittelemia toimijoita.

– Pihlajamäki pystyi tarjoamaan tarvitsemamme kokonaispaketin. Huomasin heti ensimmäisessä tapaamisessa, että keskinäinen kanssakäymisemme on sujuvaa. Henkilökemioilla on tässä asiassa iso merkitys, sillä on pystyttävä luottamaan ja kertomaan asioita, joita ei muille voi kertoa.

Pihlajamäki toteuttaa Kotihoitopalvelu 100 Oy:n taloushallinnon hyvin kattavasti. Palveluihin kuuluu muun muassa kirjanpidon, palkanlaskennan ja maksuliikenteen lisäksi myös talouspäällikön tehtävät. Kovassa kasvussa olevan Kotihoitopalvelu 100 Oy:n palveluksessa työskentelee tällä hetkellä 27 oman alansa vahvaa osaajaa.

– Mitä enemmän yrityksemme on kasvanut, sitä aktiivisemmin Pihlajamäki on pitänyt yhteyttä ja olemme käyneet entistäkin tarkemmin asioita läpi. Hän osaa myös ehdottaa, mihin meidän kannattaa kiinnittää huomiota. Hän teki meille ensi vuodella alustavan budjetin, joka oli samalla myös ohjaava budjetti.

Aktiivista ja joustavaa läsnäoloa

Taloushallinto Pihlajamäki on toiminut alihankintana Kotihoitopalvelu 100 Oy:n talouspäällikkönä lokakuusta 2021 alkaen. Kyseessä on uudenlainen palvelumalli, joka rakentui nimenomaan asiakkaan tarpeiden pohjalta. Lakisääteisten velvollisuuksien lisäksi Pihlajamäki toteuttaa muun muassa tulosseurannan ja -ennustamisen.

– Talouspäällikkönä hän tekee meille esimerkiksi kassavirtaennusteet, sekä on apuna budjetin ja katteiden laskemisessa. Hän teki monia yksittäisiä juttuja jo aiemmin, mutta nyt tämä paketoitiin selkeäksi kokonaisuudeksi. Kovan kasvumme myötä oma aikani on rajallinen ja minun tulee keskittyä omaan ydinosaamiseemme, eli kotihoitopalveluiden tuottamiseen, joten Pihlajamäen rooli arjessamme on todella tärkeä, Junnila painottaa.

Kotihoitopalvelu 100 Oy:lla on ulkopuolinen hallitus, jolle toimitetaan hyvissä ajoin etukäteen tietyt taloudelliset luvut, kuten päättyneen kuukauden tuloslaskelma ja tase kommentteineen. Pihlajamäki on talouspäällikön roolissa toisinaan mukana myös hallituksen kokouksissa.

– Arki määrittää kokonaisuutta. Yhteistyömme on kehittynyt vuoden aikana ja kehittyy varmasti vastaisuudessakin. Nyt voin lisätä tarvittaessa pala palalta uusia asioita yhteistyöhömme, ja ne kaikki istuvat talouspäällikön rooliin. Minulle on tärkeää, että Pihlajamäki on mukana hallituksen kokouksissa, sillä hän osaa kertoa asiat hyvin yksityiskohtaisesti.

Siinä missä useimmiten kirjanpito tehdään kuukausittain, tuottaa Pihlajamäki Kotihoitopalvelu 100 Oy:n luvut kerran viikossa. Sovittuja kokonaisuuksia seurataan viikoittain yhteisissä palavereissa.

– Tämän lisäksi muutimme tiliotekäsittelyn päivittäiseksi, jonka myötä pääsen nopeammin kiinni tiettyihin asioihin. Saamme todella yksilöllistä ja joustavaa palvelua, ja saan tarvittaessa Pihlajamäen kiinni käytännössä mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Junnila kertoo saaneensa Taloushallinto Pihlajamäeltä kaiken sen, mitä vuosi sitten uutta yhteistyökumppania etsiessään toivoi – ja jopa enemmän. Laaja palveluskaala sekä asiakaslähtöinen aktiivisuus ja läsnäolo ovat onnistuneen yhteistyön kivijalkoja.

– Yhteistyömme tuo turvaa taloudelliseen tilanteeseen ja asioiden ajanmukaisuuteen. Voin luottaa siihen, että Pihlajamäki huomioi kaikki asiat erittäin tarkasti ja pitää minut ajantasalla. Kaikki tämä luo turvaa ja selkeyttä meidän arkeemme, Junnila hymyilee.